— Taivaan tähden, Andrée, älä ole niin kova sitä nuorukaista kohtaan; sinä herjaat ja tiuskit häntä, olen nähnyt sinut teossa!… Voi, hyvä Jumala, mikä sinulle, Andrée, taas tulee?
Tällä kertaa Andrée oli kaatunut takaisin sohvan pieluksille virkkamatta sanaakaan; tällä kertaa pullo ei voinut häntä toinnuttaa; täytyi odottaa, kunnes pyörtymys oli ohi ja veri jälleen alkoi kiertää.
— Aivan varmaan, — mutisi Filip, — on sinun sairautesi, sisareni, niin vakavaa laatua, että se peloittaisi rohkeampiakin kuin mitä minä olen, kun on kysymys sinun kärsimyksistäsi. Sano, mitä sanot, mutta minusta tätä tautia ei saa käsitellä tuolla teeskentelemälläsi välinpitämättömyydellä.
— Mutta, Filip, kun lääkäri sanoi…
— Lääkäri ei saa minua uskomaan, ei koskaan, ellen itse puhuttele häntä! Missä voi tuon tohtorin tavata?
— Hän käy joka päivä Trianonissa.
— Mutta mihin aikaan päivästä, aamuisinko?
— Aamuin ja illoin hänellä on palvelusvuoronsa.
— Onko hän nyt täällä?
— Kyllä, ystäväni; lyönnilleen kello seitsemältä illalla, sillä hän on täsmällinen, hän nousee dauphinen asuntoon vieviä ulkoportaita.