— Hyvä, — sanoi Filip tyynempänä, — minä odotan luonasi.
41.
Erehdys.
Filip pitkitti huolettomasti keskustelua, samalla kun hän salavihkaa tarkkasi sisartaan, joka taasen puolestaan ponnisteli, jotta ei tekisi häntä levottomaksi uusilla pyörtymyskohtauksilla. Filip puhui paljon pettyneistä toiveistaan, kuninkaan unohduksesta, hra de Richelieun epävakaisuudesta, ja kun hän kuuli kellon lyövän seitsemän, hän lähti äkkiä, välittämättä, arvasiko Andrée hänen aikeensa.
Hän suuntasi askeleensa suoraan kuningattaren paviljonkiin päin ja seisahtui riittävän matkan päähän, jotta palvelushenkilöt eivät häntä pysähdyttäisi, mutta kyllin lähelle, jotta kukaan ei voisi mennä ohitse hänen, Filipin, tuntematta ohikulkijaa.
Hän ei ollut seisonut siinä viittä minuuttia ennenkuin hän näki Andréen kuvaileman jäykän ja melkein majesteetillisen lääkärin tulevan häntä vastaan.
Alkoi hämärtää, ja vaikka lukemisen näin ollen täytyi olla vaikeata, arvoisa tohtori kuitenkin selaili äskettäin Kölnissä julkaistua tutkielmaa vatsahalvausten syistä ja vaikutuksista. Vähitellen tuli melkein pimeä hänen ympärillään ja tohtori jo pikemmin arvasi kuin luki, kun samassa liikkuva ja läpikuultamaton esine poisti oppineelta ammattimieheltä viimeisenkin valonkajastuksen.
Hän kohotti päänsä, näki edessään miehen, ja kysyi:
— Mitä haluatte?
— Anteeksi, monsieur, — sanoi Filip; — onko minulla kunnia puhutella tohtori Louista?