Kuulustelu.
Niin pian kuin Filip oli toipunut ja järki jälleen päässyt valtaansa, hän suuntasi askeleensa Andréen asuntoon.
Mutta mikäli hän lähestyi paviljonkia, sikäli hänen onnettomuutensa peikko vähitellen kaikkosi; hänestä tuntui, että oli nähnyt unta ja hetkisen taistellut jotakin epätodellista vastaan. Mitä enemmin hän loittoni lääkäristä, sitä vähemmin hän uskoi tämän peloittavia sanoja. Aivan varmaan oli tiede erehtynyt, eikä hyve langennut.
Eikö tohtori ollut myöntänyt hänen olevan täysin oikeassa lupaamalla palata hänen sisarensa luo?
Mutta kun Filip jälleen seisoi Andréen kasvojen edessä, hän oli niin muuttunut, niin kalpea, niin menehtynyt, että nyt oli tytön vuoro käydä levottomaksi veljensä tähden ja kysyä häneltä, miten sellainen hirveä muutos niin vähässä ajassa oli voinut hänessä tapahtua.
Vain yksi seikka oli voinut tehdä Filipiin sellaisen vaikutuksen.
— Ah, veli, — sanoi Andrée, — olenko siis kovin sairas?
— Miksi sitä kysyt? — virkkoi Filip.
— Siksi, että neuvottelu tohtori Louis'n kanssa on sinut noin peljästyttänyt.
— Ei, sisareni, — virkkoi Filip; — tohtori ei ole levoton, sinä puhuit minulle totta. Ainoastaan suurella vaivalla olen saanut hänet edes suostumaan käymään täällä uudestaan.