— Ah, tuleeko hän uudestaan? — äännähti Andrée.
— Kyllä hän tulee; eihän sinulla, Andrée, liene mitään sitä vastaan?
Ja Filip loi näitä sanoja lausuessaan läpitunkevan katseen nuoreen tyttöön.
— Ei, — vastasi tämä luontevasti, — ja jos hänen käyntinsä sinua hiukan rauhoittaa, en muuta pyydä. Mutta sanohan sillävälin, mistä aiheutuu tuo kauhea kalpeutesi, joka minua niin järkyttää?
— Oletko siitä levoton, Andrée?
— Vielä kysyt!
— Sinä rakastat minua siis hyvin hellästi, Andrée?
— Kuinka niin? — sanoi nuori tyttö.
— Kysyn sinulta, Andrée, rakastatko minua yhä yhtä paljon kuin ennen lapsina ollessamme?
— Oi, Filip, Filip!