Filip kohautti olkapäitään kuin mies, joka ei usko sanaakaan siitä, mitä hänelle puhutaan. Fritziä alkoi suututtaa.
— Sitäpaitsi, — sanoi hän, — olkoon herra kreivi kotona tai ei, niin yhtä vähän hänen kotona kuin poissa ollessaan on tapana väkisin tunkeutua hänen asuntoonsa; ja ellette mukaudu talon tapoihin, niin minun on pakko…
Fritz pysähtyi.
— Mitä? — kysyi Filip unohtaen itsensä.
— Heittää teidät ulos, — vastasi Fritz rauhallisesti.
— Sinäkö? — huudahti Filip säihkyvin silmin.
— Minä juuri, — vastasi Fritz, jälleen muuttuen kansalleen ominaisella tavalla sitä kylmäverisemmän näköiseksi, mitä enemmän hänen kiukkunsa yltyi.
Ja hän katsahti nuorta miestä kohti, joka vihan vimmassa tempasi miekkansa huotrasta.
Hätkähtämättä säilän välkkeestä, huutamatta apua (ehkä hän olikin yksinään) Fritz sieppasi huoneen seinälle järjestellystä asevarustelusta eräänlaisen lyhyellä, mutta terävällä rautakärjellä varustetun keihään, ja hyökäten Filipiä vastaan pikemmin taitavana kepinheiluttajana kuin miekkailijana hän pirstasi ensi iskulla terän tämän pienestä miekasta.
Nuori mies kiljahti vihaisesti ja ryntäsi vuorostaan etsimään kokoelmasta uutta asetta. Tällä hetkellä käytävän salaovi aukeni ja sen hämäriin puitteisiin ilmestyi kreivi.