— Minäkö ryöstänyt leponne? — kysyi kreivi.
— Olen Filip de Taverney! — huudahti nuori mies, luullen, että kreivin omalletunnolle tämä ainoa sana olisi riittävä vastaus.
— Filip de Taverney?… Monsieur, — sanoi kreivi, — minut otettiin hyvin vastaan isänne kartanossa; olkaa tervetullut luokseni.
— Oh, sepä onnellista! — jupisi Filip.
— Olkaa hyvä ja seuratkaa minua, monsieur.
Balsamo sulki salakäytävän oven ja astuen Filipin edellä vei hänet saliin, mikä jo on ollut muutamien kertomuksessamme esitettyjen tapahtumien näyttämönä, niiden joukossa viimeksi mainitsemamme viiden mestarin vierailun.
Sali oli valaistu ikäänkuin olisi jotakuta odotettu; mutta se nähtävästi kuului talon upeihin tapoihin.
— Hyvää iltaa, hra de Taverney, — tervehti Balsamo lempeällä ja sortuneella äänellä, joka sai Filipin kohottamaan silmänsä häneen.
Mutta Balsamon nähdessään hän astahti taaksepäin.
Kreivi oli todellakin enää vain varjo entisestään; hänen kuopikkaissa silmissään ei ollut loistoa, posket olivat laihtuessaan muodostaneet kaksi uurretta suun ympärille, ja terävät, luisevat kasvot tekivät koko pään kulmikkaaksi ja kuolleenkallon kaltaiseksi.