Filip seisoi aivan säikähtyneenä. Balsamo katseli hänen kummastustaan, ja tavattoman surullinen hymy värähti hänen kalpeilla huulillaan.
— Monsieur, — sanoi hän, — pyydän anteeksi palvelijani käytöstä; mutta hän toimii todellakin ohjeittensa mukaan, ja sallikaa minun sanoa, että te itse teitte väärin yrittäessänne niistä huolimatta tänne tunkeutua.
— Monsieur, — virkkoi Filip, — kuten tiedätte, on elämässä äärimäisiä tilanteita, ja minä olen nyt sellaisessa.
Balsamo ei vastannut mitään.
— Minä tahdoin tavata teidät, — jatkoi Filip, — minä tahdoin puhua kanssanne; luoksenne päästäkseni olisin uhmannut kuolemaakin.
Balsamo pysyi yhä vaiti ja näkyi odottavan selitystä nuoren miehen sanoihin, vaikka häneltä puuttui voimaa tai uteliaisuutta sitä pyytääkseen.
— Olen tavoittanut teidät, — jatkoi Filip, — olen vihdoin tavoittanut teidät, ja nyt me käymme asiaa selvittämään, jos suvaitsette; mutta olkaa hyvä ja lähettäkää ensin pois tuo mies, Filip osoitti sormellaan Fritziä, joka juuri oli kohottanut oviverhoa ikäänkuin pyytääkseen isäntänsä viimeisiä määräyksiä tungettelevan vieraan suhteen.
Balsamo loi Filipiin katseen, jonka tarkoituksena oli tutkia hänen aikomuksiaan; mutta ollessaan nyt miehen edessä, joka arvoltaan ja yhteiskunnalliselta asemaltaan oli hänen vertaisensa, Filip oli ottanut takaisin tyyneytensä ja mielenmalttinsa; hän oli läpitunkematon.
Silloin Balsamo pienellä päänliikkeellä tai oikeammin vain kulmakarvojaan väräyttämällä antoi Fritzille merkin poistua, ja molemmat miehet istuutuivat vastapäätä toisiaan, Filip selin uuniin ja Balsamo nojaten kyynäspäällään pientä pöytää vasten.
— Puhukaa nopeasti ja selvään, olkaa hyvä, monsieur, — kehoitti Balsamo; — sillä minä kuuntelen teitä ainoastaan hyväntahtoisuudesta ja huomautan, että saatan pian väsyä.