— Lepää sillävälin, sisareni, — sanoi Filip, — kaikista huolista ja kaikesta häpeästä, mitä hupsu uteliaisuuteni on sinulle tuottanut. Kunpa olisin tiennyt, oi, kunpa olisin tiennyt!…
Ja hän kätki kasvot käsiinsä hirveässä epätoivossa. Sitten nosti hän äkkiä päänsä ja sanoi hymyillen:
— Mitäpä minä valittaisin? Sisareni on puhdas, hän rakastaa minua! Hän ei ole koskaan pettänyt luottamustani eikä ystävyyttäni. Sisareni on nuori kuin minä, hyvä kuin minä; me elämme yhdessä, vanhenemme yhdessä… Yhdistyneinä olemme voimakkaammat kuin koko maailma!
Sitä mukaa kuin nuori mies puhui lohdutuksesta Andréen muoto synkkeni; hän loi otsansa yhä kalpeampana maata kohti, ilmaisten asennossaan ja tuijottavassa katseessaan sitä synkkää epätoivoa, jonka Filip niin urheasti oli ravistanut päältänsä.
— Sinä puhut aina vain meistä kahdesta! — virkkoi hän luoden läpitunkevat sinisilmänsä veljensä liikkuviin kasvoihin.
— Mistä sitten tahtoisit puhuvani, Andrée? — sanoi nuori mies, varmana kohdaten hänen katseensa.
— No… onhan meillä isä… Miten hän on kohteleva tytärtään?
— Sanoin sinulle eilen, — vastasi Filip kylmästi, — että unohtaisit kaiken huolen, kaiken pelon, että karkoittaisit kuin tuuli karkoittaa aamun usvat kaiken muiston, mikä ei kohdistu minuun, kaiken hellyyden, mikä ei ole hellyyttä minua kohtaan… Sanoakseni totuuden, paras Andrée, kukaan muu ei sinua tässä maailmassa rakasta kuin minä; kukaan muu ei rakasta minua kuin sinä. Hyljätyt orpo-rukat, miksi alistuisimme kiitollisuuden ja sukulaisuuden ikeeseen? Olemmeko saaneet osaksemme hyviä töitä? Olemmeko tunteneet isän suojaa?… Oh, — lisäsi hän katkerasti hymyillen, — sinä tiedät sisimmät ajatukseni, sinä tunnet sydämeni tilan… Jos se, josta puhut, ansaitsisi rakkautta, sanoisin: "rakasta häntä!" Minä vaikenen, Andrée; älä häntä siis rakasta.
— Siis, veljeni… minun täytyy siis uskoa…?
— Rakas sisko, suurissa onnettomuuksissa ihminen kuulee vastustamattomasti sielussaan kaikuvan lapsuudessaan niin vaillinaisesti käsittämänsä sanat: "Pelkää Jumalaa!" Ah niin, Jumala on meitä siitä julmalla tavalla muistuttanut!… "Kunnioita isääsi…" Oi sisar, suurin kunnianosoitus, minkä voit isällemme antaa, on karkoittaa hänet muististasi.