— Se on totta, — mutisi Andrée synkkänä ja vaipui takaisin nojatuoliin.
— Ystäväni, älkäämme hukatko aikaa turhiin sanoihin: kerää kaikki tavarat, mitä sinulla on; tohtori Louis käy madame la dauphinen luona ilmoittamassa lähdöstäsi. Tiedät, mitä syitä hän aikoo esittää… ilmaston vaihdon tarpeellisuutta, selittämätöntä kärsimystä… Järjestä, sanon, kaikki valmiiksi matkaa varten.
Andrée nousi.
— Huonekalutkin? — kysyi hän.
— Ei! Ainoastaan liinavaatteet, puvut, jalokivet.
Andrée totteli. Hän sulloi matkalaukkuihin ennen kaikkea kaappien sisällön, sitten pitovaatteet komerosta, missä Gilbert oli lymynnyt; senjälkeen otti hän esille muutamia lippaita aikoen asettaa ne isoimpaan matkakirstuun.
— Mikä tämä on? — kysyi Filip.
— Se lipas sisältää koristeen, jonka hänen majesteettinsa suvaitsi minulle lähettää senjälkeen, kun minut oli Trianonissa esitelty.
Filip kalpeni nähdessään, kuinka kallisarvoinen lahja oli.
— Jo näillä jalokivillä, — sanoi Andrée, — elämme kaikkialla kunniallisesti. Olen kuullut sanottavan, että helmet yksinään ovat sadantuhannen livren arvoiset.