— Siirryn puhumaan sisarestasi. Jos minun järjestelmäni mukaan miehen ei koskaan sovi paeta sellaista, mitä vastaan hän kykenee voitollisesti taistelemaan, on naisenkin rohkeasti seisottava paikallaan. Mihin kelpaa hyve, herra filosofi, ellei sillä voi lyödä takaisin paheen hyökkäyksiä? Missä on sen samaisen hyveen voitto, ellei paheen tappiossa?
Ja Taverney alkoi jälleen nauraa.
— Neiti de Taverney on ollut kovin peloissaan… niinkö? Hän tuntee siis itsensä heikoksi… Siis…
Filip läheni äkkiä ja sanoi:
— Neiti de Taverney ei ole ollut heikko; hänet on voitettu, hänet on yllätetty, hän on joutunut ansaan.
— Ansaan?…
— Niin. Säilyttäkää, pyydän, hiukan sitä kiivauttanne, joka äsken innoitti teitä, merkitäksenne poltinraudalla ne viheliäiset, jotka niin halpamaisesti ovat liittoutuneet tämän nuhteettoman kunnian tahraamiseksi.
— En käsitä…
— Kohta olette käsittävä… Eräs heittiö, sanon, on päästänyt jonkun neiti de Taverneyn kamariin…
Parooni kalpeni.