— Mutta, — kysyi Rousseau, — miksi pitäisi minun antaa sinulle neuvoja? Kysyitkö minulta neuvoa virheen tehdessäsi?
— Monsieur, tätä virhettä…
Ja Gilbert lähestyi Rousseauta omituisin ilmein.
— No? — kysyi filosofi.
— Tätä virhettä, — jatkoi Gilbert, — jotkut nimittävät rikokseksi.
— Rikokseksi! Sitä suurempi syy ollaksesi siitä minulle puhumatta. Minä olen ihminen niinkuin sinäkin, enkä rippi-isä. Muuten eivät sanasi minua kummastutakaan. Olen aina aavistanut, että sinä kehittyisit huonoon suuntaan; sinulla on pahoja taipumuksia.
— Ei, monsieur, — vastasi Gilbert pudistaen surullisesti päätään. — Ei, monsieur, käsitykseni vain on vinossa tai oikeammin harhaan johdettu. Olen lukenut paljon kirjoja, jotka saarnaavat kansanluokkien yhdenvertaisuutta, hengen ylevyyttä ja vaistojen aateluutta. Nämä kirjat, monsieur, olivat niin kuuluisain miesten tekemiä, että minunlaiseni poloinen maalaispoika niitä lukiessaan kylläkin on voinut tulla päästään pyörälle… Minä olen joutunut hukkaan.
— Ahaa, nyt näen, mihin hra Gilbert pyrkii!
— Minäkö?
— Niin, hän tahtoo syyttää opinkappaleitani. Eikö hänellä ole vapaa tahto?