— Niin, monsieur.
— Ka, lymyä tänne, lapseni; pieni ullakkokamari on yhä vapaa.
— Te olette mies, josta pidän, opettajani! — huudahti Gilbert; — ja tekemänne tarjous saa minut riemastumaan. Enkä teiltä pyydäkään muuta kuin turvapaikan; leipäni kyllä ansaitsen itse; tiedättehän, etten ole laiskuri.
— No, — sanoi Rousseau levottomasti, — kun asia näin on sovittu, nouse tuonne ylös, jotta rouva Rousseau ei sinua näe. Hän ei enää käy ylisillä, siellä kun emme täältä muuttosi jälkeen enää säilytä mitään. Olkivuoteesi on siellä jälellä.
— Kiitos, monsieur; näin ollen tunnen itseni onnellisemmaksi kuin ansaitsen.
— Ja siinäkö on kaikki, mitä haluat? — kysyi Rousseau, joka näkyi tahtovan katseellaan työntää Gilbertin ulos huoneesta.
— Ei, monsieur; vielä sana, jos sallitte.
— Puhu.
— Kerran Luciennesissa syytitte minua siitä, että muka olisin teidät pettänyt. Minä en pettänyt ketään, monsieur; minä noudatin rakkauteni mielijohdetta.
— Älkäämme siitä enää puhuko. Vieläkö jotakin muuta?