Balsamo huudahti kummastuksesta.
— Nuoriherra Gilbert, — virkkoi hän äänellä, joka samalla kertaa oli sekä terävä että ystävällinen, ilmaisematta silti tuskaa enempää kuin iloakaan, — te ette minusta ole johdonmukainen kaikessa epäitsekkyydessänne. Te pyydätte minulta kahtakymmentätuhatta livreä, ettekä katso voivanne tuosta summasta ottaa tuhatta livreä laivamatkanne maksuksi.
— En, monsieur, ja siihen on kaksi syytä.
— Ja ne syyt ovat?
— Ensimäinen on, että minulla lähtöpäivänäni ei enää ole penniäkään; sillä ottakaa huomioon, paras kreivi, että minä en pyydä itselleni. Pyydän noita rahoja korjatakseni hairahduksen, jonka tekemisen te minulle helpoititte…
— Ah, sinä olet hyvämuistinen! — sanoi Balsamo puristaen huuliaan.
— Siksi että olen oikeassa… Minä pyydän rahoja korjatakseni hairahduksen, enkä elääkseni tai lohduttautuakseni. Ei ainoakaan sou näistä kahdestakymmenestätuhannesta livrestä joudu minun taskuuni. Niillä on oma päämääränsä.
— Lapsesi, minä käsitän…
— Niin, lapseni, monsieur, — vastasi Gilbert tavallaan ylpeänä.
— Entä sinä?