— Ja te sallitte sen, te, joka niin suuresti rakastatte tuota tyttöä?
— Luulen arvostelevani terveesti hänen asemaansa, madame, ja tämän neuvon olen hänelle itse antanut. Kuitenkin rakastan sisartani liian paljon, että tätä neuvoa voitaisiin epäillä, tai että maailma otaksuisi sen johtuvan omanvoitonpyynnöstä. Minulla ei ole mitään voitettavana Andréen luostariin menosta, sillä kumpikaan meistä ei omista mitään.
Dauphine pysähtyi ja vilkaisi taaskin salavihkaa Filipiin.
— Sitäpä juuri äsken tarkoitin, kun ette tahtonut minua ymmärtää, monsieur. Te ette ole rikas?
— Teidän korkeutenne…
— Ei mitään väärää ujoutta, monsieur; on kysymys tyttö rukan onnesta… Vastatkaa minulle vilpittömästi niinkuin sopii kunnon miehelle… jota te varmasti olette.
Filipin kirkas ja rehellinen silmä kohtasi rohkeasti prinsessan katseen.
— Minä vastaan, madame, — sanoi hän.
— No, onko välttämätöntä, että sisarenne jättää maailman? Puhukoon hän! Hyvä Jumala, ruhtinaat ovat kovin onnettomia! Jumala on antanut heille sydämen tunteakseen sääliä, mutta Hän on kieltänyt heiltä sen yliluonnollisen tarkkanäköisyyden, joka aavistaisi onnettomuuden hienotuntoisuuden verhon alta. Vastatkaa siis suoraan: onko niin?
— Ei, madame, — virkkoi Filip varmalla äänellä; — niin ei ole laita. Mutta kuitenkin haluaa sisareni mennä Saint-Denis'n luostariin, ja meillä on ainoastaan kolmannes sisäänpääsymaksusta.