— Mutta olihan teillä upseerinarvo…

— Siitä luovuin, madame, sitte kun jouduin kuninkaan epäsuosioon.

— Minkä tähden siihen jouduitte?

— Sitä en tiedä.

— Voi, hovi, hovi! — huudahti dauphine syvästi murheellisena.

Filip hymyili surumielisesti.

— Te olette taivaan enkeli, madame, — virkkoi hän, — ja tunnen suurta kaipausta, kun en enää palvele Ranskan kuningasperhettä voidakseni kuolla edestänne.

Niin eloisa ja tulinen katse leimahti dauphinen silmistä, että Filip kätki kasvot käsiinsä. Prinsessa ei yrittänyt edes lohduttaa häntä tai häiritä ajatusta, jonka vallassa hän tällä hetkellä oli.

Mykkänä ja vaivaloisesti hengittäen dauphine nyppi terälehtiä muutamista bengalilaisista ruusuista, jotka hänen hermostuneen levoton kätensä oli reväissyt niiden varsista.

Filip astui hänen luokseen.