Marat jäi sanattomaksi; kaikki hänen materialistinen filosofiansa kapinoitsi hänessä, mutta ei löytänyt vastausta.
— Nyt, — jatkoi Balsamo, — siirrymme siihen, mikä teille on
mielenkiintoisinta, nimittäin hankkimaan selkoa kellonne kohtalosta.
— Rouva Grivette, — sanoi hän sitten, — kuka on ottanut hra
Marat'n kellon?
Haltioittunut teki hurjasti epäävän liikkeen.
— Minä en tiedä, — sanoi hän.
— Te tiedätte sen varsin hyvin, — väitti Balsamo, — ja olette sen sanovakin. — Sitten vielä voimakkaammalla tahdonponnistuksella: — Kuka on ottanut hra Marat'n kellon? Sanokaa.
— Matami Grivette ei ole varastanut hra Marat'n kelloa. Miksi hra
Marat luulee, että matami Grivette on hänen kellonsa varastanut?
— Ellei sitä hän ole varastanut, niin sanokaa, kuka.
— Sitä en tiedä.
— Näette, — huomautti Marat, — itsetajunta on läpitunkematon turvapaikka.
— Kas, koska teillä enää on vain tämä viimeinen epäilys, — sanoi Balsamo, — niin pian tulette vakuutetuksi. — Sitten kääntyen ovenvartijaan: — Sanokaa kuka, minä tahdon sen tietää!