— Heh, kyllä kai minä ottaisinkin tuntemattomia vastaan!
— Sano se sitten.
— Hra de Coigny.
— Hra de Coigny! — huudahti Rousseau; — hra de Coigny, hänen kuninkaallisen korkeutensa kruununprinssin hovimies?
— Epäilemättä hän on se; viehättävä nuorukainen, hyvin herttainen mies.
— Minä tulen, Teresia.
Rousseau kiirehti vilkaisemaan kuvastimeen, harjasi takkiansa, Pyyhki tohveleitaan, jotka olivat vain käyttämisestä kuluneet Pieksut, ja astui ruokasaliin, missä herrasmies häntä odotti.
Tämä ei ollut istuutunut. Hän katseli jonkinlaisella uteliaisuudella kuivia kasveja, jotka Rousseau oli liimannut paperille ja sovittanut mustiin puukehyksiin. Lasioven narahtaessa hän kääntyi ja virkkoi kohteliaasti tervehtien:
— Onko minulla kunnia puhua hra Rousseaun kanssa?
— Kyllä, monsieur, — vastasi filosofi yrmeähköllä äänensävyllä, joka silti ilmaisi ihailua puhujan erinomaisen kauneuden ja teeskentelemättömän hienouden johdosta.