Hra de Coigny oli todellakin Ranskan herttaisimpia ja komeimpia miehiä. Varmaan oli aikakauden vaatekuosi keksitty häntä varten. Se esitti oivallisesti hänen moitteettoman jalkansa siromuotoisuuden, näytti kaikessa somassa laajuudessaan leveät hartiat ja korkean rinnan, antoi majesteetillisen ilmeen hänen pystyryhtiselle päällensä ja häivähdytti norsunluun valkeuden hänen virheettömille käsilleen.
Tämä tarkastelu tyydytti Rousseauta, joka todellisena taiteilijana ihaili kaunista kaikkialla, missä hän sitä tapasi.
— Monsieur, — virkkoi hän, — millä voin teitä palvella?
— Teille on kaiketi ilmoitettu, monsieur, — vastasi aatelismies, — että olen Coignyn kreivi. Lisään siihen, että tulen madame la dauphinen puolesta.
Rousseau kumarsi punastuen korvia myöten; Teresia, joka seisoi ruokasalin nurkassa kädet taskuissa, katseli mieltymyksellä Ranskan suurimman prinsessan pulskaa lähettiä.
— Hänen kuninkaallinen korkeutensa antaa etsiä minua… minkätähden? — sanoi Rousseau. — Mutta tehkäähän toki hyvin ja istukaa, monsieur.
Rousseau istahti itse. Hra de Coigny otti korituolin ja seurasi esimerkkiä.
— Monsieur, asia on näin: tässä tuonnoin hänen majesteettinsa syödessään päivällistä Trianonissa ilmaisi jotakin myötätuntoa musiikkianne kohtaan, se kun on niin hurmaavaa. Madame la dauphine ajatteli, että kuningasta ilahduttaisi nähdä jonkun teidän koomillisen oopperanne esitystä Trianonin teatterissa…
Rousseau kumarsi syvään.
— Tulen siis, monsieur, madame la dauphinen puolesta pyytämään teitä… — Oh, monsieur, — keskeytti Rousseau, — minun suostumuksestani se ei ollenkaan riipu. Näytelmäkappaleeni ja niihin kuuluvat pikku aariani ovat niitä esittäneen teatterin omaisuutta. Lupa on siis pyydettävä näyttelijöiltä, ja heidän puoleltaan hänen kuninkaallinen korkeutensa ei suinkaan kohtaa enempää esteitä kuin minunkaan. He tulevat hyvin iloisiksi saadessaan näytellä ja laulaa hänen majesteettinsa ja koko hovin edessä.