Kruununprinsessa oli jo näyttämöllä Coletten puvussa Coliniansa odotellen. Hra de Coigny vaihtoi pukua aitiossaan.
Äkkiä nähtiin kuninkaan astuvan sisään kumartuneitten päiden keskellä. Ludvig XV hymyili ja näkyi olevan mitä parhaimmalla ja hilpeimmällä tuulella.
Kruununprinssi istahti hänen oikealleen ja Provencen kreivi asettui hänen vasemmalle puolelleen. Tämän mitä suljetuimman seurueen muodostaneet puolisataa henkilöä kävivät kuninkaan viittauksesta istumaan.
— No, eikö aleta? — kysyi Ludvig XV.
— Sire, — sanoi kruununprinsessa, — paimenet ja paimentytöt eivät vielä ole pukeutuneet; me odotamme heitä.
— Voisihan esiintyä kävelypuvussa, — huomautti kuningas.
— Ei, sire, — vastasi kruununprinsessa itse näyttämöltä, — sillä me tahdomme koetella pukuja ja kuoseja valossa, jotta näemme niiden vaikutuksen.
— Aivan oikein, madame, — myönsi kuningas; — jaloitelkaamme sitten hiukan.
Ja Ludvig XV nousi kiertääkseen käytävässä ja näyttämöllä. Hän oli muuten varsin levoton, kun ei nähnyt rouva Dubarryn saapuvan.
Kuninkaan lähdettyä aitiostaan Rousseau katseli surumielisesti ja ahdistus sydämessä tätä tyhjää salia ja mietti omaa yksinäisyyttään.