Mutta yhä tulisempana, säkenöivämpänä, innoittuneempana sitä mukaa kuin kysymys suureni, Cagliostro vaati jälleen hiljaisuutta ja jatkoi äänellä, jossa ei huomannut väsymyksen tai epäröinnin merkkiäkään:
»Veljet, olemme nyt tulleet tunnuslauseemme kolmanteen osaan, siihen, jota ymmärtääkseen ihmiset tarvitsevat pisimmän ajan ja jonka sivistyksen suuri esitaistelija vallan oikein on pannut viimeiseksi. Veljet, olemme nyt tulleet veljeyteen.
VELJEYS!
Oi, suuri sana, jos sinut käsitetään oikein! Oi, ylevä sana, jos sinut selitetään oikein! Jumala varjelkoon minua väittämästä, että se, joka käsitettyään väärin tämän sanan kantavuuden käyttää sitä sanan ahtaimmassa merkityksessä sovelluttaakseen sitä jonkun kylän asujamiin, jonkun kaupungin kansalaisiin, jonkun kuningaskunnan asukkaihin, olisi huono ihminen… Ei, veljet, ei, hän olisi vain henkisesti vajavainen ihminen. Säälikäämme henkisesti köyhiä, koettakaamme vapautua keskinkertaisuuden lyijyanturoista, levittäkäämme siipemme ja nouskaamme arkipäiväisten aatteiden yläpuolelle! Kun Saatana halusi kiusata Kristusta, vei se hänet maailman korkeimmalle vuorelle, jonka huipulta se voi näyttää hänelle kaikki maapallon kuningaskunnat, eikä suinkaan Natsaretin torniin, josta se olisi voinut näyttää hänelle vain Juudaanmaan kyläpahasia.
»Veljet, ei yhteen kaupunkiin, ei yhteen kuningaskuntaan; vaan koko maailmaan on veljeys vietävä! Veljet, koittaa päivä, jolloin pyhältä tuntuva sana isänmaa, tai toinen pyhältä tuntuva sana, kansallisuus, katoavat kuin teatterin väliverhot, jotka painuvat tilapäisesti paikalleen, jotta maalarit ja koneenkäyttäjät saisivat aikaa valmistaa loputtomat etäisyydet, mittaamattomat kaukokuvat. Veljet, koittaa päivä, jolloin ihminen, nyt jo maan ja veden herra, valloittaa tulen ja ilman, jolloin hän valjastaa tulihevoset, ei ainoastaan ajatuksissaan, vaan aineellisestikin, jolloin tuulet, nuo nykyisin vain rajuilmojen talttumattomat esijuoksijat, muuttuvat sivistyksen älykkäiksi ja kuuliaisiksi sanansaattajiksi. Veljet, koittaa päivä, jolloin kansat, tämän maa- ja ilmaliikenteen turvin, jota vastaan kuninkaat ovat voimattomat, ymmärtävät, että kestetyt kärsimykset liittävät ne toinen toisiinsa, ja että nämä kuninkaat, jotka ovat panneet aseet niiden käteen, jotta ne tuhoisivat toisensa, ei kunnian vaatimassa taistelussa, kuten heille uskoteltiin, vaan veljesmurhissa, saavat jälkipolville vastata jok'ikisestä veripisarasta, joka on vuotanut suuren ihmisperheen halvimmankin jäsenen ruumiista. Silloin, veljet, te näette, mikä suurenmoinen näytelmä esitetään Herran kasvojen edessä. Kaikki kuvitellut rajat katoavat, kaikki keinotekoiset esteet häviävät, virrat eivät ole enää haittana, vuoret eivät ole enää sulkuina. Virtojen yli kansat ojentavat toisilleen kättä ja kaikkein korkeimmalta huipulta kohoaa alttari, isänmaan alttari.
»Veljet, veljet, veljet, minä sanon teille, sellainen on apostolin saarnaama todellinen veljeys! Kristus ei kuollut vapahtaakseen vain natsarealaiset, Kristus kuoli lunastaakseen kaikki maan kansat. Älkää siis tehkö näistä kolmesta sanasta, vapaudesta, yhdenvertaisuudesta, veljeydestä, ainoastaan Ranskan tunnuslausetta, vaan kirjoittakaa ne ihmisyyden lippuun koko maailman tunnuslauseeksi. Ja nyt, veljet, menkää, tehtävänne on suuri, niin suuri, että minkä kyynel- ja verilaakson kautta joutunettekin kulkemaan teidän jälkeläisenne kadehtivat teiltä sitä pyhää tehtävää, jonka olette suorittaneet, ja kuin ristiretkeläiset, jotka yhä suuremmin joukoin ja nopeammin askelin seurasivat toisiaan pyhille paikoille johtavilla teillä, eivät hekään pysähdy, vaikka he usein näkevätkin matkansa suunnan vain isiensä vaalenneitten luitten mukaan. Rohkeutta siis, apostolit, rohkeutta, toivioretkeläiset, rohkeutta, soturit! Apostolit, käännyttäkää, toivioretkeläiset, vaeltakaa, soturit, taistelkaa!»
Cagliostro lopetti, mutta ellei hän olisi lopettanut, olisivat suosionosoitukset, hyvä-huudot keskeyttäneet hänen esityksensä.
Kolmesti ne vaimenivat ja kolmesti ne jälleen elpyivät jylisten hautakammion holveissa kuin maanalainen ukkonen.
Sitten naamioidut miehet kumarsivat yksitellen, suutelivat hänen kättänsä ja poistuivat.
Sen jälkeen jokainen veli vuoron perään taivutti päänsä tuon lavan edessä, jolla toisen Pietari erakon lailla tämä uusi apostoli oli saarnannut vapauden ristiretkeä ja lausui ohimennessään tuon kohtalokkaan ohjelauseen: Lilia pedibus destrue.