Viimeisen poistuttua lamppu sammui.
Ja Cagliostro oli yksin, maan uumenissa, äänettömyydessä ja pimeydessä, muistuttaen niitä Intian jumalia, joiden salaisuuksiin hän väitti tutustuneensa parituhatta vuotta sitten.
XII
Naiset ja kukat
Muutamia kuukausia näiden tapausten jälkeen, maaliskuun lopulla 1791, eräät vaunut kiitivät Argenteuilin ja Besonsin välisellä maantiellä, poikkesivat kilometrin päässä kaupungista sivutielle ja ajoivat Marais-linnaan, jonka ristikkoportti aukeni niiden tullessa paikalle. Vaunut pysähtyivät sisäpihalla portaitten eteen.
Rakennuksen pääkäytävän otsikkoon sijoitettu kello löi tällöin kahdeksan aamulla.
Muuan vanha palvelija, joka näytti kärsimättömänä odotelleen ajoneuvojen tuloa, kiiruhti avaamaan vaunujen oven, jolloin kauttaaltaan mustiin puettu mieshenkilö hypähti astinlaudalle.
»Ah, herra Gilbert, vihdoinkin!» tervehti kamaripalvelija. »No, mikä nyt on hätänä, kunnon Teisch?» kysyi tohtori. »Voi, herra, saatte itse nähdä!» vastasi palvelija.
Ja hän lähti astelemaan tohtorin edellä, opasti hänet biljardisalin kautta, jonka lamput, sytytetyt varmaankin jo tuntia ennen sydänyötä, paloivat yhä, ja sitten ruokasaliin, jonka pöytä, täynnä kukkia, aukaistuja viinipulloja, hedelmiä ja leivoksia, todisti illallisen jatkuneen muutamia tunteja pitempään kuin tavallisesti.
Gilbert katseli murhemielin tätä epäjärjestystä, joka todisti, kuinka vähän hänen määräyksistään oli piitattu. Sitten hän huoahti, kohautti olkapäitään ja siirtyi portaille noustakseen Mirabeaun huoneeseen, joka oli ylemmässä kerroksessa.