Tohtori ei erehtynytkään. Kun illallinen oli katettu ja pöytä peitetty kukilla, oli Mirabeau lähettänyt Jeanin pois ja käskenyt Teischin mennä nukkumaan.
Sitten hän oli lukinnut kaikki ovet paitsi sitä, josta pääsi sen tuntemattoman naisen luo, jota iäkäs palvelija sanoi isäntänsä pahaksi hengeksi.
Mutta palvelijat eivät olleet menneet levolle. Jean, vaikka olikin nuorempi, oli tosin nukahtanut eteisen nojatuoliin.
Teisch oli pysynyt valveilla.
Neljännestä vailla neljä oli kuulunut kova kellonsoitto. Molemmat palvelijat olivat kiiruhtaneet Mirabeaun makuuhuoneeseen päin.
Kaikki ovet olivat lukossa.
Silloin he keksivät mennä tuntemattoman naisen huoneiston kautta ja pääsivät sitä tietä makuuhuoneeseen saakka.
Mirabeau lojui nojatuolissaan, puolipyörtyneenä, ja piteli sylissään naista, jottei tämä pääsisi hakemaan apua. Kauhuissaan nainen soitti pöytäkelloa, koska ei voinut ulottua takkakellon nuoraan.
Palvelijat huomattuaan nainen kutsui heitä avukseen ja myöskin Mirabeaun avuksi. Hän oli tukehtumaisillaan kreivin kouristavaan syleilyyn.
Olisi voinut sanoa valepukuisen kuoleman yrittäneen viedä häntä hautaan.