Yhteisin ponnistuksin palvelijat saivat kuolevan kädet hellittämään otteensa. Mirabeau lysähti istuimelleen ja nainen meni itkien huoneeseensa.
Jean oli lähtenyt hakemaan tohtori Gilbertiä Teischin jäädessä hoitamaan isäntäänsä.
Gilbertillä ei ollut aikaa valjastuttaa omia ajoneuvoja eikä haettaa vierasta ajuria. Saint-Honoré-kadulta Antinin viertotielle ei ollut pitkä matka. Hän lähti Jeanin kanssa jalan ja kymmenen minuutin kuluttua hän saapui Mirabeaun asuntoon.
Teisch odotteli alaeteisessä.
»No, hyvä ystävä, kuinka nyt on laita?» kysyi Gilbert.
»Ah, herra tohtori», vaikeroi iäkäs palvelija, »se nainen, yhä se nainen, ja lisäksi ne kirotut kukat! Saatte itse nähdä, saatte itse nähdä!»
Tällöin kuului jostakin nyyhkytystä. Gilbert riensi yläkerrokseen. Kun hän ehti portaitten yläpäähän, aukeni Mirabeaun huoneen viereinen ovi ja muuan valkoiseen aamunuttuun verhoutunut nainen syöksyi esille ja heittäytyi tohtorin jalkoihin.
»Voi, Gilbert, Gilbert», huudahti hän ja painoi molemmat kädet hänen rinnalleen, »taivaan tähden pelastakaa hänet!»
»Nicole, Nicole!» voihkaisi Gilbert. »Tekö se siis olittekin, onneton!»
»Pelastakaa, pelastakaa hänet!» toisti Nicole.