Mirabeau ja tohtori Gilbert eivät puhelleet paljoa.
»Tahdotte siis ehdottomasti kuolla?» oli tohtori kysynyt.
»Miksi eläisin?» oli Mirabeau vastannut.
Gilbert muisti, mitä Mirabeau oli luvannut kuningattarelle ja kuinka kiittämätön kuningatar oli ollut, eikä siis vastustellut kauempaa, vaan päätti täyttää velvollisuutensa lääkärinä loppuun saakka, vaikka tiesikin, ettei hän ollut mikään jumala taistelemaan mahdotonta vastaan.
Saman päivän illalla jakobini-klubi valitsi lähetystön tiedustelemaan entisen puheenjohtajan vointia. Lähetystön johtajana oli Barnave. Barnaven mukana oli ajateltu lähettää myöskin molemmat Lamethit, mutta nämä olivat kieltäytyneet.
Kun Mirabeau sai kuulla tämän, sanoi hän:
»Tiesin kyllä, että he olivat kurjia raukkoja, mutta sitä en tiennyt, että he olisivat moisia tomppeleita!»
Kokonaiseen vuorokauteen tohtori Gilbert ei poistunut hetkeksikään Mirabeaun vuoteen äärestä. Keskiviikkoiltana kello yhdentoista tienoissa potilaan tila oli niin hyvä, että Gilbert uskalsi siirtyä viereiseen huoneeseen levähtämään tuokioksi.
Ennenkuin meni makuulle, antoi hän määräyksen, että vähäisimmänkin kohtauksen ilmetessä hänet oli heti herätettävä.
Päivän sarastaessa hän heräsi. Kukaan ei ollut käynyt häiritsemässä hänen untansa. Hän nousi levottomana. Hänestä tuntui mahdottomalta, että sairaan tila oli näin äkkiä parantunut.