Ja kun Gilbert näytti kummastelevan, että lipas oli yhtä painava kuin ennenkin, sanoi Mirabeau:
»Eikö olekin omituista? Missä hiton loukoissa epäitsekkyys piileskeleekään!»
Lattialla vuoteen vieressä Gilbert näki kirjaillun pitsinenäliinan.
Se oli kyynelten kostuttama.
»Ah», sanoi hän Mirabeaulle, »hän ei ole ottanut mitään, mutta on sensijaan jättänyt jotakin».
Mirabeau otti nenäliinan ja tuntiessaan sen kosteaksi painoi sen otsalleen.
»Ah», mutisi hän, »vain hän yksin on sydämetön…!»
Ja hän painui takaisin vuoteelleen silmät ummessa. Hänen olisi voinut luulla pyörtyneen tai kuolleen, ellei rinnan korina olisi ilmaissut, että hän oli vasta astunut kuolontielle.
XV
Paetkaa, paetkaa, paetkaa!