Hän tarttui kynään ja kirjoitti lujalla kädellä seuraavat kaksi sanaa:
»Nukkua, kuolla.»
Hamletin sanat.
Gilbert ei ollut ymmärtävinään.
Mirabeau heitti kynän, painoi molemmin käsin rintaansa kuin rusentaakseen sen, voihki tolkuttomia sanoja, tarttui jälleen kynään ja jännittäen kaikki voimat masentaakseen tuskat edes hetkeksi hän kirjoitti: »Tuska on viiltävä, sietämätön. Annetaanko ystävän kitua teilirattaan alla tuntikausia, ehkä päiväkaudet, kun häneltä voitaisiin säästää nämä poltteet parilla opium-pisaralla?»
Mutta tohtori empi. Niin, hän oli sanonut Mirabeaulle, että hän olisi ratkaisevalla hetkellä läsnä, mutta kuolemaa torjuakseen eikä sitä edistääkseen.
Tuskat yltyivät. Kuoleva heittelehti vuoteellaan, väänteli käsiään ja pureutui pielukseensa.
Nämä kouristukset kirvoittivat hänen kielensä.
»Voi, ne lääkärit, ne lääkärit!» huudahti hän äkkiä. »Ettekö ole minun lääkärini ja ystäväni, Gilbert? Ettekö ole luvannut säästää minulta tällaisen kuoleman tuskat? Tahdotteko, että poistun elämästä katuen luottaneeni teihin? Gilbert, vetoan ystävyyteenne, vetoan kunniantuntoonne!»
Ja huokaisten, voihkien, tuskasta huutaen hän painui takaisin vuoteelleen.