Gilbert tuli lähemmäksi, silmäili häntä, koetti valtimoa, laski käden hänen sydämelleen ja sanoi sitten tämän viimeisen hetken todistajille:
»Hyvät herrat, Mirabeau ei kärsi enää.»
Ja hän painoi viimeisen kerran huulensa vainajan otsalle, otti paperin, jonka sisällön vain hän tunsi, taittoi sen hartaana kokoon, pani sen povitaskuun ja lähti talosta arvellen, ettei hänellä ollut oikeutta viivyttää kauempaa kuin oli välttämätöntä kuulun vainajan viimeisen tahdon toteuttamista. Antinin viertotieltä hän kiiruhti Tuileries-palatsiin.
Muutamia sekunteja sen jälkeen kun tohtori oli lähtenyt vainajan huoneesta, nousi kiihkeä ääntensorina alhaalla kadulla.
Huhu Mirabeaun kuolemasta alkoi levitä.
Pian saapui paikalle Gilbertin lähettämä kuvanveistäjä. Hän tuli tallettamaan jälkimaailmalle kuvan suuresta puhujasta juuri sillä hetkellä, jolloin tämä oli sortunut taistelussaan kuolemaa vastaan.
Parin hetken ikuisuus oli jo ehtinyt valaa vainajan piirteihin sitä seesteistä kirkkautta, jota voimakas henki ruumiista lähtiessään heijastelee kasvoissa, joita se on elävöittänyt.
Mirabeau ei ole kuollut. Mirabeau näyttää nukkuvan unta, joka on tulvillaan elämää ja hymyileviä haaveita.
XVI
Hautajaiset