Tällöin kuului kuninkaan huoneesta kellonkilinä.
»Kas niin», sanoi kamaripalvelija, »kuningas soittaa tiedustellakseen varmaankin juuri teitä».
»Menkää siis, herra Hue. Älkäämme tuhlatko aikaa, jos kuningas tosiaan on vapaa ottamaan minut vastaan.»
Kamaripalvelija avasi oven ja melkein heti — mikä todisti, että kuningas oli yksin — ilmoitti:
»Herra kreivi de Charny!»
»Ah, tulkoon sisälle, tulkoon sisälle!» kehoitti kuningas. »Olen odottanut häntä eilisestä asti.»
Charny astui ripein askelin sisälle ja lähestyi kunnioittavasti kuningasta.
»Sire», sanoi hän, »olen kaikesta päättäen myöhästynyt muutamia tunteja, mutta minä toivon, että kerrottuani teidän majesteetillenne myöhästymiseni syyn saan sen anteeksi».
»Tulkaa, tulkaa, herra de Charny. Olen tosin odottanut teitä kärsimättömästi, mutta tiedän myöskin, että vain jokin painava syy on voinut vilkastuttaa matkaanne. Mutta nyt kun olette täällä, olkaa tervetullut.»
Ja hän ojensi kreiville kätensä, jota tämä suuteli kunnioittavasti.