»Toissa-aamusta lähtien olen kulkenut neljäkuudetta penikulmaa.»
»Ratsainko? Vaunuissako?»
»Postikyydillä.»
»Mutta kuinka voitte niin pitkän ja väsyttävän matkan jälkeen — suokaa anteeksi monet kysymykseni, Charny — esiintyä noin siistittynä, jauhotettuna, silotettuna ja suorittuna kuin joku kenraali Lafayetten ajutantti, joka on lähdössä esikunnastaan? Uutisenne eivät siis olleetkaan tärkeitä?»
»Päinvastoin, ne olivat hyvin tärkeitä, madame. Mutta minä arvelin herättäväni tarpeetonta huomiota, jos olisin pysäyttänyt Tuileries-palatsin pihaan pölyn ja loan peittämät postivaunut. Kuningas mainitsi vastikään, kuinka ankarasti teitä vartioidaan, ja häntä kuunnellessani onnittelin itseäni kun olin ymmärtänyt tulla jalan ja asetakki yllä kuin joku tavallinen upseeri, joka viikon pari kestäneen virkamatkan jälkeen tulee ilmoittautumaan.»
Kuningatar puristi hermostuneesti Charnyn kättä. Kaikesta näki, että hän aikoi kysyä vielä jotakin ja että hänen oli sitäkin vaikeampi keksiä oikeaa sanamuotoa tälle kysymykselle, kun se tuntui hänestä mitä tähdellisimmältä.
Niinpä hän sanoikin vallan muuta.
»Ah, niin», virkkoi hän tukehtuneella äänellä, »unohdin vallan, että teillä on Pariisissa asunto».
Charny säpsähti. Nyt vasta hän älysi näiden kysymysten tarkoituksen.
»Minullako Pariisissa asunto?» sanoi hän. »Entä missä päin, madame?»