Se oli osa Saint-Denisin apottikunnan tiluksista, Argenteuilin priorin pääasunto, ja nyt myytävänä kirkon omaisuutta koskevan asetuksen johdosta.
Kuten on sanottu, tunsi Mirabeau linnan jo ennestään, mutta hän ei ollut milloinkaan päässyt tarkastamaan sitä niin läheltä kuin nyt tässä tilaisuudessa oli laita.
Kun portti oli aukaistu, tultiin ensimmäiseen, miltei neliönmuotoiseen pihaan. Oikealla oli sivurakennus, ilmeisesti puutarhurin asunto, vasemmalla toinen sivurakennus, jonka sirosti koristeltu ulkoasu pani hetkeksi epäilemään, ettei se ollut edellisen sisarrakennus.
Se oli silti edellisen sisarrakennus, mutta yksinkertainen sivurakennus oli koristelun mukana saanut miltei ylhäisen leiman. Suunnattomat, runsaskukkaiset ruusupensaat vaatettivat sitä monikirjavalla peitteellään, viiniköynnösten kiertäessä sitä vihreänä vyönä. Jokaista ikkunaa peittivät kuin uutimina neilikat, heliotropit ja fuksiat, joiden tuuheat oksat ja auenneet kukinnot estivät aurinkoa ja ihmiskatsetta kurkistamasta sisälle. Pieni kukkatarha, täynnä liljoja, kaktuksia ja narsisseja, oikea kukkaismatto, jota kaukaa katsellen olisi voinut luulla Penelopen kirjailemaksi, oli ihan rakennuksen edessä ja ulottui pitkin pihaa sen toiseen laitaan asti, missä kasvoi suunnaton kyynelpaju ja ryhmä upeita lehmuksia.
Tiedämme, että Mirabeau piti kukista intohimoisesti. Nähdessään tuon ruusuihin hukkumaisillaan olevan paviljongin, tuon ihanan kukkatarhan, joka oli kuin osa Flora-jumalattaren asunnosta, hän huudahti ilosta ja sanoi puutarhurille:
»Hyvä ystävä, onko tuo paviljonki vuokrattavana tai myytävänä?»
»Onpa vainen, herra», vastasi mies, »sillä se kuuluu linnaan ja linna on vuokrattavana tai myytävänä. Se on tosin nyt vuokrattu, mutta koska asukkaan kanssa ei ole tehty vuokrasopimusta, voi hänet sieltä häätää, jos herra aikoo ottaa linnan haltuunsa.»
»Entä kuka on se asukas?»
»Muuan nainen.»
»Nuori?»