»Ah, tekö, Léonard», sanoi herttua, »olen odottanut teitä kärsimättömänä».
»Jos olette saanut odottaa, herra herttua, ei se ole minun vikani vaan kuningattaren, joka vajaat kymmenen minuuttia sitten sanoi minulle, että minun pitäisi tulla teidän luoksenne.»
»Eikö hän sanonut teille muuta?»
»Sanoi kyllä, herra herttua, hän antoi tehtäväkseni tuoda teille hänen jalokivensä ja tämän kirjeen.»
»Antakaa tänne», sanoi herttua äänessä kärsimätön vivahdus, jota ei kokonaan voinut hälventää edes se suunnaton luottamus, josta tämä kuninkaallisen kirjeen tuoja oli päässyt osalliseksi.
Kirje oli pitkä ja täynnä ohjeita. Siinä mainittiin, että kuninkaalliset lähtisivät sydänyöllä, ja kehoitettiin herttua de Choiseulia lähtemään heti ja pyydettiin toistamiseen häntä ottamaan mukaansa Léonard, joka, — lisäsi kuningatar, — oli saanut määräyksen totella herttuaa niinkuin kuningatarta itseään.
Seuraavat sanat olivat alleviivattu:
Uudistan täten määräykseni.
Herttua kohotti katseensa ja silmäili Léonardia, joka odotteli ilmeisesti hyvin levottomana. Kähertäjä näytti melko naurettavalta leveälierisessä hatussaan ja avarassa viitassaan.
»No niin», virkkoi herttua, »koettakaa muistutella, mitä kuningatar teille sanoi».