»Ne te otatte mukaanne.»
»Minne?»
»Sinne minne teidät vien.»
»Mutta minne te viette minut?»
»Parin penikulman päähän täältä. Siellä joudutte suorittamaan erään tehtävän.»
»Mahdotonta, herra herttua!»
»Mitä, mahdotonta! Eikö kuningatar käskenyt teidän totella minua niinkuin itseään?»
»Se on totta, mutta mitä minä nyt teen? Jätin avaimen huoneeni oveen. Kun veljeni palaa, ei hän löydä viittaansa eikä hattuaan ja ellei minua kuulu kotiin, ei hän tiedä, missä olen. Ja lisäksi rouva de l'Aage odottaa minua kähertämään itseään. Olen luvannut mennä. Todistukseksi voin mainita, että ajoneuvoni ja palvelijan ovat Tuileries-palatsin pihalla.»
»No niin, kelpo Léonard», sanoi herttua nauraen, »minkä sille voi! Veljenne ostakoon uuden hatun ja uuden viitan. Te käherrätte rouva de l'Aagen jonakin toisena päivänä. Ja kun palvelijanne huomaa, ettette saavukaan, riisuu hän hevosen ja vie sen talliin. Mutta meidän hevosemme on valjastettu, lähtekäämme siis.»
Ja välittämättä enempää Léonardin vastaväitteistä ja valitteluista herttua pakotti epätoivoisen kähertäjän nousemaan ajoneuvoihin ja ohjasi hevosensa hyvää menoa Petite-Villetten tulliportille päin.