Kuningas otti madame Elisabethilta kynttilän, jätti seuralaisensa pilkkopimeään, meni makuuhuoneeseensa ja sieltä salaportaita pitkin työpajaansa. Täältä hän otti avainkimpun, jossa oli mitä erilaisimpia, oudonnäköisiä tiirikoita ja koukkuja, ja lähti paluumatkalle.
Ennenkuin ehti seuralaistensa luo, jotka ahdistunein mielin odottelivat hänen paluutaan, hän oli jo tehnyt valintansa.
Kuninkaan valikoima tiirikka sopi avaimenreikään, narahti kiertyessään, lipsahti kaksi kertaa, mutta kolmannella kerralla se tarttui kiinni, niin että parin kolmen sekunnin perästä avain alkoi kääntyä.
Ovi aukeni. Kaikilta pääsi helpotuksen henkäys.
Ludvig XVI kääntyi voitonriemuisin ilmein kuningattareen päin.
»No, mitä arvelette, madame?» sanoi hän.
»Niin, hyvä herra», vastasi kuningatar nauraen, »se on totta enkä minä väitäkään olevan hullumpaa, että harrastaa lukkosepän ammattia, haluan vain sanoa, että on hyvä esiintyä toisinaan kuninkaana».
Nyt oli järjestettävä lähtö.
Ensimmäisenä poistuisi madame Elisabeth taluttaen kuninkaallista prinsessaa.
Parikymmentä askelta hänen perässään tulisi rouva de Tourzel taluttaen kruununprinssiä.