»Herra de Charny», sanoi hän, »ettekö voisi edelleenkin istua ajurin vieressä?»
»Minä voin kaikkea mitä kuningas tahtoo», vastasi kreivi, »mutta minun täytyy silloin esiintyä joko upseerinpuvussa — ja siinä asussa minut on nähty tällä tiellä neljä kuukautta ja minut tunnetaan — tai tässä ajurinviitassa, vahakankainen ajurinhattu päässä — ja se asu on kenties liian vaatimaton näin komeille vaunuille».
»Astukaa vaunuihin, herra de Charny», kehoitti kuningatar. »Minä otan kruununprinssin polvilleni, madame Elisabeth ottaa polvilleen Marie-Thérèsen, ja kaikki sujuu mainiosti. Hieman ahdasta tosin tulee, mutta siinä onkin kaikki.»
Charny odotti kuninkaan ratkaisevaa sanaa.
»Mahdotonta, rakkaani», virkkoi kuningas. »Ajattele, että meidän on kuljettava yli viisikymmentä penikulmaa.»
Rouva de Tourzel oli jo noussut, hän oli valmis noudattamaan kuninkaan määräystä, jos kuningas käskisi hänen astua vaunuista. Mutta kuningas ei uskaltanut käskeä, niin voimakkaat ovat hoviväen keskuudessa kaikkein mitättömimmätkin ennakkoluulot.
»Herra de Charny», sanoi kuningas kreiville, »ettekö voisi asettua veljenne tilalle ja ratsastaa edellämme tilaamassa hevosia?»
»Sanoin jo äsken kuninkaalle, että olen valmis kaikkeen, mutta pyydän huomauttaa kuninkaalle, että hevoset tilaa tavallisesti lähetti eikä meriväen kapteeni. Sellainen omituisuus kummastuttaisi postitalonhoitajia ja voisi aiheuttaa vakavia selkkauksia.»
»Se on totta», myönsi kuningas.
»Voi, hyvä jumala, hyvä jumala!» voihkaisi kuningatar tuiki kärsimättömänä.