Tälle hän kertoi, mitä oli kuullut Tuileries-palatsissa, ja esitti kuninkaallisten pakoa koskevat epäluulonsa niin elävästi, että leipuri omaksui ne ja ystäväänsä vilkkaampana hypähti heti vuoteelta ja ehtimättä panna yllensä muuta kuin alushousut syöksyi kadulle, kolkutteli oville ja herätti kolmisenkymmentä naapuria.
Kello oli tällöin neljänneksen yli kaksitoista. Vähäistä aikaisemmin kuningatar oli nähnyt Lafayetten Tuileries-palatsin porttikäytävässä.
Parturi Busebyn ja leipuri Hucherin herättämät kansalaiset päättivät, että mentäisiin kansalliskaartin univormuun pukeutuneina kenraali Lafayetten puheille ja että hänelle ilmoitettaisiin, mitä oli tekeillä.
Päätöksestä toimeen. Lafayette asui Saint-Honoré-kadun varrella, Noailles-talossa lähellä Feuillants-pengermää. Isänmaanystävät lähtivät liikkeelle ja saapuivat perille puoli yhden tienoissa.
Käytyään toteamassa kuninkaan valmistelevan makuullemenoa, ilmoitettuaan ystävälleen Baillylle, että kuningas oli mennyt nukkumaan, ja pistäydyttyään tervehtimässä herra Emmeryta, kansalliskokouksen jäsentä, oli kenraali palannut kotiinsa ja ryhtynyt riisuutumaan.
Tällöin kolkutettiin rakennuksen ulko-ovelle. Kenraali lähetti kamaripalvelijansa tiedustelemaan, mikä oli hätänä.
Kamaripalvelija palasi pian ja ilmoitti, että ulkona oli viisikolmatta tai kolmekymmentä kansalaista, jotka halusivat heti puhutella kenraalia erään tuiki tärkeän asian johdosta.
Siihen aikaan kenraali Lafayettella oli tapana päästää pyrkijät puheilleen, olipa hetki mikä tahansa.
Ja koska sitäpaitsi asia, jonka takia kolmisenkymmentä kansalaista viitsi vaivautua, saattoi — ja sen tulikin — olla hyvin tärkeää laatua, käski hän puheillepyrkijät opastettavaksi sisälle.
Kenraalin tarvitsi vain vetää yllensä jo riisumansa nuttu ja hän oli jälleen vastaanottokunnossa.