Sitten hän virkkoi kuningattarelle, joka yhä kurkisti ovi-ikkunasta:
»Mitä ajattelette, madame?»
»Minäkö?» vastasi kuningatar koettaen hymyillä. »Minä ajattelen kenraali Lafayettea. Hän ei luultavastikaan tunne itseään tällä hetkellä liian rauhalliseksi.»
Sitten hän sanoi de Valorylle, joka vuorostaan lähestyi vaununovea:
»François, minusta tuntuu, että kaikki sujuu hyvin, ja että meidät olisi jo pidätetty, jos meidät ylimalkaan pidätetään. Lähtöämme ei ole huomattu.»
»Se on enemmän kuin luultavaa, madame», vastasi de Valory, »sillä en ole huomannut millään taholla epäilyttävää. Rohkeutta siis, madame, kaikki sujuu hyvin.»
»Lähtövalmiit!» huusi kyytimies.
Herrat de Malden ja de Valory kapusivat istuimelleen ja vaunut jatkoivat matkaansa.
Kellon lähetessä kahdeksaa aamulla tultiin pitkän, loivan mäen kupeelle. Oikealla ja vasemmalla kasvoi kaunista metsää, jossa linnut lauloivat ja johon mitä ihanimman kesäpäivän aamuaurinko tunki kultaiset säteensä.
Ajomies hillitsi hevoset käymään.