Mitä lähemmäksi hän ehti, sitä tarkkaavammaksi hän tuli eikä tuntunut käsittävän, miksi nuo jättiläisajoneuvot olivat purkaneet matkustajansa maantielle.

Sitten hän tavoitti seurueen juuri kun vaunut pääsivät mäen laelle ja pysähtyivät.

Ratsastaja oli tosiaankin kreivi de Charny, kuten kuningattaren sydän oli aavistanut ja kuninkaan katse todennut.

Hänen pukunsa oli vihreä, lyhyt lievenuttu, jossa oli liehuva kaulus, leveänauhainen, terässolkinen hattu, valkoiset liivit, tiukat nahkahousut ja isot sotilassaappaat, joiden varret ulottuivat polven yläpuolelle.

Nopea ajo oli pannut hänen muutoin kalpeat kasvonsa hehkumaan ja hänen silmissään välähtelivät sen tulen kipinät, joka paloi hänen poskillaan.

Hänen huohottavassa hengityksessään ja laajenneissa sieraimissaan oli kuin voittajan leima.

Milloinkaan kuningatar ei ollut nähnyt häntä näin kauniina.

Häneltä pääsi syvä huokaus.

Kreivi hypähti maahan ja kumarsi kuninkaalle.

Sitten hän kääntyi ja tervehti kuningatarta.