Isidor seisoi jalka jalustimessa lähellä Drouetia, joka katseli vaunuja hyvin tarkkaavasti. Edellisenä vuonna hän oli käynyt yhdistysjuhlassa ja nähnyt kuninkaan. Hän luuli nyt tuntevansa hänet.
Aamulla hän oli saanut isohkon määrän assignaatteja ja tutkinut kuninkaan kuvalla leimattua seteliä erikseen todetakseen, että ne olivat oikeita. Kuninkaan kuva oli juurtunut hänen muistiinsa ja oli nyt huutavinaan hänelle: »Katselemasi mies on kuningas!»
Hän otti taskustaan assignaatin, vertasi alkuperää assignaatissa olevaan kuvaan ja mutisi:
»Totisesti se on hän!»
Isidor kiersi vaunujen toiselle puolelle. Hänen veljensä peitti ruumiillaan sen ikkunan, jonka takana kuningatar istui.
»Kuningas on tunnettu», sanoi Isidor. »Kiirehdi lähtöä ja pidä tarkoin silmällä tuota isoa tummaveristä poikaa. Hän on postimestarin poika, hän juuri on tuntenut kuninkaan. Hänen nimensä on Jean-Baptiste Drouet.»
»Hyvä on», sanoi Oliver. »Olen varuillani. Lähde!»
Isidor karautti matkalle tilaamaan Clermontista hevoset.
Tuskin hän oli ehtinyt kaupungista ulos, kun postimiehet, joita de Malden ja de Valory olivat voimiensa mukaan auttaneet ja joille oli luvattu runsaat juomarahat, saivat hevoset valjaisiin ja vaunut lähtivät täyttä neliä postitalon pihasta.
Kreivi ei ollut päästänyt Drouetia näkyvistään.