Hän meni Dandoinsin luokse, joka yhä silmäili kuninkaan vaunuja, kunnes nämä katosivat kadunkulman taa.
Dandoins tunsi käsivarttansa kosketettavan.
Hän kääntyi.
»Vaiti», varoitti Charny, »minä tässä, kreivi de Charny. Postitalossa ei ole enää hevosta minulle. Käskekää jonkun rakuunan luovuttaa hevosensa minulle. Minun täytyy seurata kuningasta ja kuningatarta! Sillä vain minä tiedän, mihin herttua de Choiseul on järjestänyt hevosten vaihdon ja ellen minä ole paikalla, täytyy kuninkaan jäädä Varennesiin.»
»Kreivi», vastasi Dandoins, »en anna teille rakuunani hevosta, vaan annan teille omani».
»Hyväksyn. Kuninkaan ja kuninkaallisen perheen pelastus on nyt mitättömänkin tapahtuman varassa. Mitä parempi ratsu, sitä paremmat mahdollisuudet onnistua.»
Ja molemmat miehet siirtyivät kadulle markiisi Dandoinsin asunnolle päin.
Ennenkuin poistui antoi Charny majoitusmestarin tehtäväksi pitää silmällä Drouetin puuhia.
Pahaksi onneksi markiisin asunto oli viidensadan askelen päässä torilta. Kuluisi ainakin neljännestunti, ennenkuin molemmat hevoset saataisiin satuloiduiksi. Sanomme molemmat hevoset, sillä Dandoinskin aikoi nousta satulaan ja kuninkaalta saamiensa ohjeitten mukaan pysytellä miehineen vaunujen takana jälkijoukkona.
Äkkiä Charny oli kuulevinaan kovaa meteliä, johon sekaantui huutoja:
»Kuningas, kuningatar!»