Neuvotella, siinä kaikki mitä hän voi tehdä — ja sen hän tekikin, kuten olemme sanoneet.
Kello oli puoli kymmenen, kun kuninkaan vaunut, jotka olivat vain satakunta askelta Isidorin jäljessä — niin nopeasti olivat postimiehet ajaneet — saapuivat Clermontiin. Tunnissa viidessätoista minuutissa ne olivat kulkeneet tämän välin, jota on parikymmentä kilometriä.
Tämä nopeus selitti kuningattarelle Charnyn viipymisen.
Hän liittyisi joukkoon seuraavassa vaihtopaikassa.
Kaupungin ulkopuolella herra de Damas odotteli kuninkaan vaunuja. Léonard oli ilmoittanut hänelle kaikki. Hän tunsi lähetin liveripuvun ja pysähdytti Isidorin.
»Anteeksi, herra», sanoi hän, »olette varmaankin kuninkaan lähetti?»
»Ja te, herra», kysyi Isidor, »olette kai kreivi Charles de Damas?»
»Niin olen.»
»No niin, hyvä herra, minä olen tosiaankin kuninkaan lähetti. Kootkaa rakuunanne ja saattakaa hänen majesteettinsa vaunuja.»
»Herra», vastasi kreivi, »ilmassa puhaltaa kapinanhenki, joka peloittaa minua. Minun täytyy tunnustaa teille, etten voi vastata miehistäni, jos he tuntevat kuninkaan. Kaikki mitä voin luvata on, että vaunujen lähdettyä pysyttelen niiden jäljessä ja suljen tien.»