Kuningatar puolestaan viittasi Isidoria tulemaan lähemmäksi.
»Oletteko herra de Damas?» kysyi kuningas.
»Olen, sire.»
»Mikseivät rakuunanne ole aseissa?»
»Sire, teidän majesteettinne on myöhästynyt viisi tuntia. Osasto on ollut satulassa kello neljästä saakka. Minä olen koettanut pitkittää aikaa niin paljon kuin mahdollista, mutta kaupunki on alkanut liikehtiä ja omat miehenikin ovat tehneet huolestuttavia johtopäätöksiä. Jos syntyy rauhattomuuksia ennen teidän majesteettinne lähtöä, alkaa hätäkello soida ja tie suljetaan. Olen pidättänyt satulassa vain toistakymmentä miestä ja loput olen sijoittanut majapaikkoihin. Mutta merkkitorvet olen säilyttänyt huostassani, joten voin soittaa miehet ratsuille heti kun tarvitaan. Ja kuten teidän majesteettinne näkee, on kaikki tällä hetkellä niin hyvin kuin olla saattaa, koska tie on vapaa.»
»Oikein hyvin, herra», sanoi kuningas, »olette toiminut järkevästi. Kun minä olen lähtenyt, soitattakaa tekin lähtömerkki ja seuratkaa ajoneuvojani puolentoista kilometrin päässä.»
»Sire», virkkoi kuningatar, »haluatteko kuulla, mitä herra Isidor de
Charnylla on sanottavaa.»
»Mitä hänellä siis on sanottavaa?» kysyi kuningas hieman kärsimättömästi.
»Sire, hän sanoo, että Sainte-Manehouldin postimestarin poika on tuntenut teidät. Herra de Charny on asiasta varma, sillä hän näki sen nuoren miehen, assignaatti kädessä, vertailevan setelissä olevaa kuvaanne teihin. Kreivi de Charny on jäänyt Sainte-Menehouldiin ja tällä hetkellä tapahtuu varmaankin jotakin vakavaa, koska emme ole vielä nähneet kreiviä.»
»Jos meidät on tunnettu, sitä suurempi syy pitää kiirettä, madame.
Herra Isidor, hoputtakaa postimiehiä ja ratsastakaa edelle.»