Isidorin hevonen oli valmis. Nuori mies hyppäsi satulaan ja huusi postimiehille:
»Varennesiin!»
Molemmat henkivartijat huusivat istuimiltaan:
»Varennesiin!»
Herra de Damas väistyi syrjään tervehtien kuningasta kunnioittavasti.
Postimiehet hoputtivat hevoset juoksuun.
Vaunut lähtivät liikkeelle kuin väläys ja poistuivat paikalta salamannopeasti.
Kaupungin ulkopuolella niitä vastaan tuli muuan ratsuväen kersantti, joka oli menossa kaupunkiin.
Herra de Damas tuumi hetken lähteä saattamaan kuninkaan vaunuja niiden muutamien miesten kanssa, jotka hänellä oli käytettävänään. Mutta kuningas oli antanut hänelle ihan päinvastaiset ohjeet, ja hän arveli olevansa velvollinen noudattamaan näitä ohjeita, varsinkin kun kaupungissa tuntui syntyvän jonkunlaista hälinää. Asukkaita juoksi talosta taloon, ikkunoita aukoiltiin, niistä kurkisteltiin ulos ja valoja sytyteltiin. Pahimmin kuitenkin de Damas pelkäsi hätäkelloa ja kiirehti sen vuoksi vartioimaan kirkonovea.
Sitäpaitsi hän odotti herra Dandoinsin saapuvan millä hetkellä tahansa ja tuovan kolmekymmentä miestä lisäväkeä.
Sitten kaupunki tuntui tyyntyvän. Neljännestunnin kuluttua de Damas palasi torille. Siellä hän tapasi joukkuepäällikkönsä, herra de Noirvillen. Hän antoi tälle lähtöä koskevat ohjeet ja kehoitti tätä komentamaan miehet aseihin.