Charny painoi kannukset hevosen kupeihin, ratsu kavahti takajaloilleen, pärskähti ja syöksyi vinhaan neliin.
Drouet puolestaan, vaikkei tiennytkään, että häntä ajettiin takaa, kannusti hevostaan voimiensa mukaan.
Mutta Drouetilla oli postikoni, Charnylla ratsuhevonen.
Viiden kilometrin päässä Charny oli tasoittanut välimatkaa kolmanneksella.
Silloin Drouet huomasi, että häntä ajettiin takaa, ja jännitti kaikki voimansa välttääkseen vainoojaansa.
Jälleen viiden kilometrin taival ja Charny oli tasoittanut välimatkaa entisessä suhteessa. Drouet kääntyi yhä useammin katsomaan taaksensa ja hänen levottomuutensa yltyi hetki hetkeltä.
Drouetin lähtö oli tullut niin äkkiä, ettei hän ollut huomannut ottaa aseita mukaansa.
Nuori isänmaanystävä ei pelännyt kuolemaa — sen hän todisti vähäistä myöhemmin — mutta hän pelkäsi, että hänen matkansa keskeytyisi, hän pelkäsi kuninkaan pääsevän pakoon, hän pelkäsi, että hänen käsistään livahtaisi tämä kohtalon suoma tilaisuus tehdä nimensä ikiajoiksi kuuluisaksi.
Hänen oli ratsastettava vielä kymmenen kilometriä ehtiäkseen
Clermontiin, mutta sitä ennen hänet todennäköisesti tavoitettaisiin.
Mutta hänen urheuttaan kannusti se, että hän vainusi edessään kuninkaan vaunut.