»Niin, sanon, että äsken kyyditsemänne vaunut menivät Verdunin suunnalle.»
Ja hän sivuutti miehet kannustaen ratsunsa viimeiseen ponnistukseen.
»Ei», huusivat postimiehet hänelle, »vaunut poikkesivat Varennesin tielle!»
Drouet ulvahti ilosta.
Hän oli pelastettu ja kuningas hukassa!
Jos kuningas olisi mennyt Verdunin tietä, olisi hänen, Drouetin, täytynyt ratsastaa sitä viivotinsuoraa tietä, joka kulkee Sainte-Menehouldista Verduniin.
Mutta kuningas olikin valinnut Clermontista lähdettyään Varennesin tien, joka kääntyy melko jyrkästi vasemmalle.
Drouet ohjasi ratsunsa Argonnen metsään, jonka tiet ja polut hän tunsi kuin viisi sormeaan. Metsän halki samoamalla hän voittaisi neljännestunnin. Ja sitäpaitsi metsä suojaisi häntä.
Charny, joka tunsi sikäläisen maaston melkein yhtä tarkoin kuin Drouetkin, oivalsi, että Drouet oli pääsemäisillään hänen käsistään, ja häneltä vuorostaan pääsi äkeä sadatus.
Miltei samalla hetkellä kuin Drouet ohjasi hänkin ratsunsa kapealle niitylle, joka erotti maantien metsästä, ja huusi: