»Seis, seis!»
Mutta Drouet varoi vastaamasta. Hän kumartui hevosen kaulaan, yllytti ratsuaan kannuksin, ruoskaniskuin ja huudoin. Jospa hän ehtisi metsän suojaan! Enempää hän ei tarvitsisikaan, hän olisi pelastettu!
Hän ehti metsän laitaan, mutta Charny oli jo kymmenen askelen päässä hänestä.
Charny sieppasi pistoolin ja tähtäsi Drouetiin.
»Pysähdy, tai olet kuoleman oma!»
Drouet painui yhä syvemmälle hevosen kaulaa vasten ja yllytti sitä yhä rajumpaan menoon.
Charny laukaisi, mutta vain piikiven säkenet välähtivät pimeässä.
Raivoissaan Charny viskasi pistoolin Drouetin perään, sieppasi toisen, syöksyi puiden sekaan pakolaisen perässä, näki hänestä vilahduksen ja laukaisi toisen pistoolinsa, mutta tämäkään ei lauennut.
Silloin hän muisti, että karauttaessaan Sainte-Menehouldista hän oli kuullut Dandoinsin huutavan jotakin, mitä hän ei ollut silloin tajunnut.
»Haa», mutisi hän, »otin väärän hevosen, ja varmaankin hän huusi, etteivät tämän hevosen pistoolit olleetkaan panostetut. Mutta välipä sillä, otan tuon lurjuksen kiinni ja kuristan hänet, jos niikseen tulee, paljailla käsilläni!»