Kahta päivää myöhemmin Mirabeau oli muutamiksi vuosiksi vuokrannut
Marais-linnan.
IV
Mars-kenttä
Olemme jo koettaneet saada lukijamme käsittämään, mikä aukaisematon liittoside oli yhdistänyt koko Ranskan ja mikä vaikutus yleistä liittoa edeltäneillä paikallisliitoilla oli koko Euroopalle.
Eurooppa näet käsitti, että jonakin päivänä — milloin? määräpäivä oli vielä etäisen tulevaisuuden usvissa — Eurooppa käsitti, sanomme sen toistamiseen, että jonakin päivänä sekin muodostaisi vain yhden suunnattoman kansalaisliiton, yhden valtavan veljesjärjestön.
Mirabeau oli innokkaimpia tämän suuren liiton puuhaajia. Kuninkaan epäileviin huomautuksiin hän oli vastannut, että mikäli Ranskassa kuninkuus aiottiin turvata, ei pelastusta suinkaan olisi etsittävä Pariisista, vaan maaseudulta.
Tästä Ranskan kaikilta kulmilta saapuneiden kansalaisten veljellisestä liitosta koituisi muuten tavaton etu, se näet, että kuningas näkisi kansansa ja kansa näkisi kuninkaansa. Kun Ranskan kansa kolmensadantuhannen edustajansa, porvarien, virkamiesten ja sotilasten, suulla huutaisi Mars-kentällä: »Eläköön kansa!» ja kädet liittyisivät toisiinsa Bastiljin raunioilla, eivät jotkut sokeat liehittelijät tai ne, joiden etujen mukaista oli sokaista kuningas», voisi enää sanoa hänelle, että vain Pariisi, jota kourallinen kiihkoilijoita johti, vaati vapautta, jota muu Ranska ei ollenkaan kaivannut. Ei, Mirabeau luotti kuninkaan terveeseen arvostelukykyyn, hän luotti kuninkuusaatteeseen, joka silloin vielä vaikutti elävänä jokaisen ranskalaisen sydämessä, ja hän laski, että tämä ennen kokematon, tuntematon, kuulumaton kosketus kuninkaan ja kansan välillä johtaisi pyhään liittoon, jota mitkään vehkeilyt eivät voisi murtaa.
Neroilla on joskus ylevän lapsekkaita oikkuja, joita tulevan ajan poliittisilla alokkaillakin on oikeus naureskella.
Lyonin tienoilla oli jo pidettykin jonkunlainen valmistava liittojuhla. Ranska, joka vaistomaisesti liukui kohti yhteyttään, oli luullut saavansa kuulla ratkaisevan sanan Rhône-joen laaksomaakunnista, mutta olikin sitten huomannut, että Lyon kyllä saattoi kihlata Ranskan vapaudenhengen kanssa, mutta että Pariisin tehtävänä oli solmia lopullinen avioliitto!
Kun Pariisin pormestari ja kommuuni, jotka eivät voineet enää vastustaa toisten kaupunkien pyyntöjä, tekivät kansalliskokoukselle ehdotuksen yleisen liittojuhlan järjestämisestä, syntyi edustajien joukossa tavaton mieltenkuohu. Ajatusta, että Pariisiin, tähän ikuisen kapinallisuuden keskukseen, kerättäisiin suunnaton väkijoukko, vastustivat eduskunnan molemmat riitapuolueet, rojalistit ja jakobinit.