»Hyväksykäämme rouva Saussen tarjous», sanoi hän nopeasti, »ja menkââmme yläkertaan».
Herra Sausse otti kynttilän ja riensi portaille näyttääkseen tietä kuuluisille vierailleen.
Sillä välin levisi kulovalkean lailla kaupungin kaduilla uutinen, että Varennesissa oli kuningas ja että kuningas oli sen omalla suullaan sanonut.
Muuan mies juoksi hengästyneenä valtuuston kokoussaliin.
»Hyvät herrat», sanoi hän, »herra Saussen luo majoitetut vangit ovatkin kuningas ja hänen perheensä. Kuulin sen kuninkaan omasta suusta.»
»No, herrat, mitä minä sanoin?» huudahti Drouet.
Koko kaupunki alkoi kohista, rumpu pärisi yhä ja hätäkello kumahteli taukoamatta.
Mutta miksei tämä monenmoinen hälinä saanut houkutelluksi keskikaupungille ja pakolaisten turvaksi de Bouilléta [tämä de Bouillé oli Jules eikä Louis de Bouillé, jonka olemme nähneet edellisessä kuvauksessamme kuninkaan työpajassa valepukuisena lukkosepän oppilaana], de Raigecourtia ja husaareja, jotka oli sijoitettu Varennesiin varta vasten kuningasta vastaanottamaan?
Selitämme senkin.
Illalla, kellon käydessä yhdeksättä, kun molemmat nuoret upseerit olivat palanneet Grand-Monarquen majataloon, kuului ulkoa ajoneuvojen kolinaa.