Ritari huomasi, että mies oli kovin huolestunut.
»Ah, herra ritari», aloitti tuntematon, »annattehan minun käytettäväkseni hevoset, jotka teillä on täällä, eikö totta?»
»Mitä? Hevoset, jotka minulla on täällä?» huudahti de Bouillé vuorostaan huolestuneena.
»Niin, niin luovutatteko ne minulle? Ei teidän tarvitse minulta mitään salata. Minä tiedän kaikki!»
»Herra, suonette minun tunnustaa, etten hämmästyksessäni tiedä, mitä teille vastaisin, ja etten käsitä sanaakaan puheestanne», huomautti de Bouillé.
»Sanon toistamiseen, että tiedän kaikki», intti tuntematon matkamies. »Kuningas lähti Pariisista eilen illalla… mutta todennäköisesti hän ei ole voinut jatkaa matkaansa. Minä olen jo puhunut asiasta herra de Damasille ja hän on poistunut vartioasemaltaan… Clermontissa on puhjennut kapina… hädin tuskin pääsin sieltä lähtemään minäkään, joka teille nyt puhun.»
»Mutta kuka te oikeastaan olette, te, joka nyt puhutte?» kysyi de
Bouillé kärsimättömästi.
»Minä olen Léonard, kuningattaren-kähertäjä. Mitä? Ettekö tunne minua? Voitteko kuvitella, että herttua de Choiseul otti minut mukaansa vastoin minun tahtoani… Minä toin hänelle kuningattaren ja madame Elisabethin jalokivet… ja aatelkaas, hyvä herra, ettei veljeni, jonka hatun ja kaavun minä sieppasin, tiedä ollenkaan mitä minusta on tullut ja että poloinen rouva de l'Aage, joka odotti minua eilen kähertämään tukkaansa, odottaa minua vielä tälläkin hetkellä! Oh, hyvä jumala, hyvä jumala, onpas tämä juttu kerrakseen!»
Ja Léonard mitteli pitkin askelin salin lattiaa ja kohotteli epätoivoisena käsiään.
Herra de Bouillé alkoi käsittää.