Mutta nämä vain kumarsivat kuninkaalle ja olivat vaiti.
Ludvig XVI oli käsittävinään väärin heidän aikeensa.
»Hyvät herrat», sanoi hän, »ranskalaiset on johdettu harhaan, he ovat vilpittömästi kiintyneet kuninkaaseensa. Väsyneenä yhtämittaisiin loukkauksiin, joita olen saanut kokea pääkaupungissa, minä olenkin päättänyt vetäytyä maaseudun sydämeen, jossa uhrautuvan alttiuden liekki vielä palaa. Siellä toivon löytäväni sen entisen rakkauden, jota kansani on alati tuntenut hallitsijoitansa kohtaan.»
Lähetystön jäsenet kumarsivat jälleen.
»Ja minä olen valmis todistamaan, että luotan kansaani», jatkoi kuningas. »Minä aion ottaa henkivartioston, jonka toinen puoli on kansalliskaartilaisia, toinen puoli vakinaisen armeijan miehiä. Tämä vartiosto saattaa minut Montmédyyn, jonne olen päättänyt vetäytyä. Sen vuoksi, herra päällikkö, pyydän teitä valitsemaan miehet kansalliskaartistanne ja valjastuttamaan hevoset vaunujeni eteen.»
Näitä sanoja seurasi lyhyt äänettömyys, jolloin Sausse odotti
Hannonetin ja Hannonet odotti Saussen puhuvan.
Lopulta Hannonet kumarsi ja vastasi:
»Sire, noudattaisin hyvin mielelläni teidän majesteettinne määräyksiä, mutta perustuslaissa on pykälä, joka kieltää kuningasta poistumasta valtakunnasta ja jokaista kunnon ranskalaista edistämästä hänen pakoaan.»
Kuningas säpsähti.
»Sen vuoksi», jatkoi Hannonet ja viittasi kuningasta antamaan hänen puhua sanottavansa loppuun, »sen vuoksi Varennesin valtuusto onkin päättänyt, ennenkuin kuninkaan sallitaan jatkaa matkaa, lähettää Pariisiin pikalähetin ja odottaa kansalliskokouksen vastausta».