»Seuraus on se, hyvä herra, että minäkin vetoan voimaan ja että te joudutte vastuuseen verestä, jonka vuodattamista olen tahtonut välttää ja joka tässä tapauksessa vuotaa teidän toimestanne.»
»Hyvä on, sire», sanoi kansalliskaartin päällikkö, »vedotkaa vain husaareihinne, minä aion turvautua kansalliskaartiin».
Ja hän poistui.
Kuningas ja kuningatar silmäilivät toisiaan miltei kauhistuneina. Kumpikaan heistä ei varmaankaan olisi uskaltanut tehdä mitään ratkaisevaa, ellei Saussen vaimo työnnettyään syrjään vuoteen vieressä yhä rukoilevan isoäidin, olisi tullut esille ja sanonut kuningattarelle rahvasnaisen suorasukaiseen, jäyhään tapaan:
»Kuulkaas, madame, tehän olette kuningatar vai kuinka?» Kuningatar kääntyi, sillä hänen arvoaan loukkasi kipeästi tuo enemmän kuin tuttavallinen puhuttelutapa.
»Niin olen», vastasi hän, »hetki sitten ainakin uskoin olevani».
»No, jos te olette kuningatar», jatkoi rouva de Sausse hämmentymättä, »annetaan teille neljäkolmatta miljoonaa, jotta pysyisitte paikoillanne. Paikka on minun mielestäni hyvä, koska siitä maksetaan hyvin. Miksi siis haluatte sen jättää?»
Kuningatar huudahti tuskasta, kääntyi kuninkaaseen päin ja sanoi:
»Ah, herra, kaikki, kaikki, kaikki, kunhan ei vain moista hävyttömyyttä!»
Hän otti vuoteelta nukkuvan kruununprinssin, riensi ikkunalle, aukaisi sen ja virkkoi kuninkaalle: